Lorem Ipsn gravida nibh vel velit auctor aliquet.Aenean sollicitudin, lorem quis bibendum auci elit consequat ipsutis sem nibh id elit

FOLLOW ME

TWITTER GPLUS FACEBOOK BEHANCE PINTEREST

Nylon

Nylon

Torniossa oli Pohjoismaiden ainoa sukkahousutehdas. Oli ollut jo 52 vuotta, kun vuonna 2008 valmistin tanssiteoksen nimeltä NYLON Tornion Nanso Group Oy:n sukkahousutehtaalle. Innostuin tehtaasta ympäristönä ja antauduin sukkahousujen viettelemäksi viettäessäni kuukauden tehtaalla samaan aikaan sen työntekijöiden kanssa.

Teos toteutettiin tehtaan johtajan vetäminä kierroksina tutustuen samalla tehtaan toimintaan ja esitys ilmentyi neljän eri luomani hahmon ilmestyessä kierroksen aikana tehtaan visuaalisissa tiloissa työntekijöiden työpäivän keskellä.

 

Kohtaukset

  1. Neulomossa Uraputki
  2. Saumaamossa Virginia W.  sekä Mainoskatko
  3. Varastossa Diva

 

Konsepti, koreografia ja tanssi Titta Court

Puvustus Marianne Sotti ja Hanna Pölkky

Musiikki Lasse Liemola Amar Twist sekä Maria Callaksen Casta Diva Bellinin oopperasta Norma

Valokuvat Tuomas ”Pinkki” Rajaniemi, John Court

 

Teoksen kaikki esitykset olivat loppuunmyytyjä.

 

Myöhemmin samana vuonna teoksesta valmistui myös näyttämöversio Tornion Musiikkitalolle, jolloin työryhmään tulivat mukaan myös äänitaiteilija Pekka Ruth, valosuunnittelija Tuomas Rajaniemi sekä kuvataiteilija John Court.

 

Teosta tukivat Valtion tanssitaidetoimikunta, Nanso Group Oy sekä Tornion Kulttuuritoimi

Kiitokset Pia Suonvieri ja Marika Savikuja